tiistai 14. huhtikuuta 2009

Pitäisikö valtion velkaa lyhentää

Palkansaajien Tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander kertoo Taloussanomien haastattelussa näkemyksiään talouden laskusuhdanteen aiheuttamasta valtion velan kasvusta ja sen takaisinmaksusta. Kianderin mukaan Suomalaisia pelotellaan turhaan valtion velan kasvulla. Hänen mielestään on suomalaiseen kulttuuriperintöön liittyvä harhaluulo, että valtion pitäisi maksaa velkansa pois.
Kianderin mielestä kannattaisi maksaa lainojen korot pois ja murehtia vähemmän velan pienentämistä. Velan maksu hyvinäkin aikoina johtaisi hänen mukaansa budjettileikkauksiin ja isoihin veronkorotuksiin. Valtion velan määrä on tällä hetkellä n. 60 miljardia €. Arvioiden mukaan velka nousee lähivuosina laskusuhdanteen seurauksena 100 miljardin euron tietämille valtion elvytystoimien ja julkisen talouden menojen kasvun, esim. työttömyyskorvausten rahoittamiseksi. Tämä on kuitenkin hänen mukaansa vielä siedettävällä tasolla, eikä syytä huoleen ole.
Kianderin mukaan kannattaa ennemmin tarkastella koron osuutta bkt:stä, kuin koron suuruutta rahana. Hän laskee, että kolmen prosentin korolla koron osuus olisi nykyään n. 1,6 % bkt:stä. 30 vuoden kuluttua korkomeno olisi 0,75 % bkt:stä, eli koron osuus pienenee talouden kasvaessa. Samoin käy velan, mikäli uutta velkaa ei oteta. Tämä perustuu kuitenkin siihen olettamukseen, että maailman meno jatkuu entiseen malliin. Talouden tulisi kasvaa totuttuun tapaan eikä vallitsevan tilanteen kaltaisia, velkaa kasvattavia syviä laskusuhdanteita saisi tulla. Jos velkaa kuitenkin joudutaan pitkällä aikavälillä kasvattamaan ilman, että sitä välillä lyhennetään se voi johtaa Suomen luottoluokituksen heikkenemiseen ja sen seurauksena lainan saanti vaikeutuu ja laina kallistuu. Lisäksi lainanlyhennyksillä hyvinä aikoina voitaisiin Kianderin mukaan tasata suhdannevaihteluita. Pelkkä korkojen maksu tarkoittaisi myös sitä, että päättäjät luistaisivat vastuusta ja sysäisivät sen tulevien sukupolvien vastuulle. Tästä johtuen velkaa pitäisi mielestäni alkaa maksamaan heti kun se alkaa olla valtion talouden kannalta järkevää.
30 vuotta on kuitenkin pitkä aika ennustaa talouden tapahtumia. Edellisestä lamasta on aikaa alle 20 vuotta, eikä sen aiheuttamaa velkaa ole saatu juurikaan supistettua talouden voimakkaasta kasvusta huolimatta. Maailma ehtii muuttua melkoisesti ja on hyvinkin mahdollista ja mielestäni jopa todennäköistä, että vuoteen 2050 mennessä taloudellinen ja poliittinen tilanne meillä ja eritoten maailmalla on muuttunut melkoisesti.

Matti Kuisma
Lähde:
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2009/04/01/velkaa-ei-tarvitse-maksaa-takaisin/20098579/12?pos=2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti