Helsingin Sanomien artikkeli käsittelee tällä hetkellä, kun eletään taantuman vaihetta todella ajankohtaista asiaa. Euroopan Unionin komissio on huolissaan jäsenmaiden nopeasta velkaantumisesta, joka voi tarkoittaa jättimäistä velkataakkaa tuleville sukupolville. Euroopan Unionin talouskomissaari Joaquín Almun nosti asian esille keskiviikkona sanoen: ” Julkiset taloudet on saatava tasapainoon keskipitkällä aikavälillä. Muuten taantumasta ei päästä eroon ilman että jälkipolville jää valtava taakka".
Euroopan Unionilla on yhteisiä sopimuksia taloudenpidosta, joiden tarkoituksena on ohjata jäsenmaiden taloutta sekä estää paha velkaantuminen. Tällä hetkellä jäsenvaltiot eivät kuitenkaan pysty sääntöä noudattamaan johtuen talouden heikosta tilasta. Komission usko jäsenmaiden kykyyn selviytyä kriisiajan velkaantumisesta on heikolla pohjalla, sillä useat maat eivät ole pystyneet noudattamaan säännöstä, jonka mukaan julkisen talouden alijäämä saa olla enintään kolme prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen, edes hyvinä aikoina. Osaltaan tämä syö luottamusta koko säännöstön toimivuuteen, vaikka tarkoitus on hyvä, se ei tällaisena selvästikään toimi edes hyvinä aikoina. Komissio pitää kuitenkin tärkeänä kunnioittaa säännöksiä, jotta säilytetään ihmisten luottamus päättäjiin ja näin luodaan kansalaisille turvallisuuden tunnetta. Pahiten jälkeen ovat jäämässä Irlanti, Kreikka, Ranska, Espanja, Malta ja Latvia. Esimerkiksi Irlannin julkisen talouden alijäämä lähenee jo kymmentä prosenttia bruttokansantuotteesta, ollen näin jo niin iso että talouden pikaisen vakauttamisen sanotaan olevan jo lähes mahdotonta. Velkataakan ollessa näin iso, on todella suuri riski, että talouden vakauttaminen tulee kestämään niin kauan, että taakka jää nuorten harteille.
Komission mukaan normaalissa tilanteessa säännön rikkojia vastaan olisi jo aloitettu toimet, mutta talouden taantumasta johtuen ollaan tavallista sallivampia. Asiaan olennaisesti vaikuttaa myös se, että komissio voi rikkomuksista antaa vain suosituksia, rangaistuksista päättävät kuitenkin itse EU:n jäsenmaat, jotka konkreettisesti painiskelevat ongelmien kanssa.
Suomella on komission mukaan huomattavasti paremmin asiat kuin monilla muilla jäsenmailla. Suomen julkinen talous ja vaihtotase ovat edelleen ylijäämäisiä, joka johtuu Suomen hyvästä talouden pohjasta, talouden perustekijät ovat kunnossa ja terveellä pohjalla. Kuitenkin Suomenkin pitää olla tarkkana, sillä velkaa joudutaan tulevaisuudessa ottamaan, vaikkakin tilanne on parempi kuin useimmilla muilla mailla.
Lähde
Helsingin Sanomat, talous, Eu-maiden velkavuori uhkaa jäädä nuorten maksettavaksi. Saatavissa: http://www.hs.fi/talous/artikkeli/EU-maiden+velkavuori+uhkaa+j%C3%A4%C3%A4d%C3%A4+nuorten+maksettavaksi/1135243642733
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti